Pienen mökin emäntä heitti minulle kiinnostavan haasteen matkasarjaani liittyen ehdottamalla kirjamaaksi Kreikkaa. Kreikka onkin yksi suosituimmista matkakohteista. Moni on ihastellut kimaltelevaa, turkoosia merta ja nauttinut saarien vieraanvaraisuudesta. Olen itse matkaillut Kossin saarella huimana ylioppilaana ja sittemmin käynyt Ateenassa. Samalla reissulla tuli suristeltua jonkin verran autolla lähialueita aina Napflioon saakka.
Kun sen sijaan aloin miettiä kreikkalaista tai Kreikkaan liitettävää kirjallisuutta, minulla täysin tyhjää. Mitä tähän oikein keksisin?
Homeros
Ilias / Homeros ; [suomentanut Otto Manninen] ; [johdannon kirjoittanut Edvin Linkomies]
Porvoo : WSOY, 1990
Sapho (tämä minun piti lukea opintoihin joskus, mutta jotenkin onnistuin sen silloin välttämään, tähän pitäisi palata...)
Iltatähti, häälaulu / Sapho ; suomentanut Pentti Saarikoski
Helsingissä : Otava, 1969
Aristofanes (tämän luin sen sijaan ja näytelmä oli hauska)
Pilvet : 5-näytöksinen huvinäytelmä / Aristofanes ; suomentanut V. Arti
Helsinki : WSOY, 2000
Lainehtiva malja : antiikin runoja viinistä / valikoineet, suomentaneet ja selityksin varustaneet Arto Kivimäki ja Sampo Vesterinen
Rakkaus ei koskaan lepää : antiikin runoja rakkaudesta / suomentaneet ja toimittaneet Arto Kivimäki ja Sampo Nesterinen
Schwab, Gustav
Tarujen Hellas : vanhoja klassillisia satuja / kert. Gustav Schwab ; [kuv. A. J. Carstens.. et al. ; suom. Arnold Laurell ja Werner Anttila
Nykirjailijoita Kreikasta:
Kazantzakis, NikoKerro minulle, Zorbas / Niko Kazantzakis ; suomentanut Vappu Roos
Helsinki : Tammi, 2009 (Tammen keltaiseen kirjastoon kuuluva, paljon esillä ollut kirja, joka on minulla vielä lukematta)
Näkymätön ja näkyvä : nykykreikkalaisia novelleja / toimittaneet Reija Tanninen ja Maria Martzoukou ;
Russu, Nikol Sano Morfiinille et mä etin sen vielä / Nikol Russu ; suomentanut Reija Tanninen
Helsinki : Kääntöpiiri, 2000
(ks. HS arvio: http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Ihmissuhteita++kreikkalaisittain/HS20001119SI1KU02bzt)
(ks. HS arvio: http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Ihmissuhteita++kreikkalaisittain/HS20001119SI1KU02bzt)
Kallifatides, TheodorPitkä päivä Ateenassa / Theodor Kallifatides ; suom. Kaarina Ripatti
Helsinki : Kirjayhtymä, 1989 (kreikkalaistaustainen kirjailija, dekkaristi, joka asuu Ruotsissa)
Muilta mailta vierahilta, Kreikkaan sijoittuvaa kirjallisuutta:
Winterson, Jeanette (juuri postatun Majakanvartijan kirjoittaneen, kuuluisna brittikirjailijan teos, johon tarttuisin mieluusti)
Paino : Atlaksen ja Herakleen myytti / Jeanette Winterson ; suomentanut Hilkka Pekkanen
Helsinki : Tammi, 2006
Lång, Fredrik
Elämäni Pythagoraana¹ / Fredrik Lång ; suomentanut Marja Kyrö
Helsinki : Tammi, 2005
Atwood, Margaret (kiinnostavan kirjailijan kirjoittama, minulle vieras kirja)
Penelopeia : Penelopen ja Odysseuksen myytti / Margaret Atwood ; suomentanut Kristiina Drews
Helsinki : Tammi, 2005
McCullough, Colleen
Troijan laulu / Colleen McCullough ; suomentanut Kaarina Sonck
Helsinki : Loisto, Tammi, 2001
Lapsille ja nuorille
sekä meille lapsenmielisille ja lastenkirjallisuutta ahmaileville:
Zei, Alki (kirjan nimi kuulostaa pelottavan tutulta. Olenko tämän lukenut? Tunnettu kreikkalainen lastenkirjailija ja kirjailija)
Villikissa katsoo lasin takaa / Alki Zei ; [suomentanut Marikki Makkonen]
Porvoo : WSOY, 1995
Kivimäki, Arto (aivan mielettömän hieno teos, jota suosittelen kaikille, myös aikuisille!)
Odysseia lapsille / Arto Kivimäki ; kuvittanut Mika Launis
Helsinki : Teos, 2009
Kivimäki, Arto
Antiikin taruja. 2 : Sankarien aika / Arto Kivimäki ; kuvittanut Camilla Pentti
Helsinki : Teos, 2010 (Juva : WS Bookwell)
Riordan, Rick
Teoksen nimi Salamavaras / Rick Riordan ; suomentanut Ilkka Rekiaro
Julkaisutiedot Helsingissä : Otava, 2010 (Kirjan tapahtumissa ollaan Kreikan Olympoksellla)
Nilsson-Brännström, Monika (hesryvä huumoripläjäys, jossa myös arkirealismia perheen kesken, kun Tsatisiki törmää ensimmäistä kertaa kreikkalaiseen isäänsä)
Tsatsiki ja tytöt ja Tsatsiki ja faija /Moni Nilsson-Brännström ; suomentanut Marja Kyrö ; [kuvitus: Pija Lindenbaum]
Tsatsiki ja tytöt ja Tsatsiki ja faija /Moni Nilsson-Brännström ; suomentanut Marja Kyrö ; [kuvitus: Pija Lindenbaum]
Helsinki : Tammi, 2002
Karja/Lumiomenan Belgia on jo työn alla ja vielä ehtisin jonkin kohteen riipustaa raapustaa. Minne seuraavaksi matkaisimme?





5 kommenttia:
Kiitos tästä! Kreikka-fanina kreikkalainen / Kreikkaan sijoittuva kirjallisuus on jäänyt todella hämäräksi, joten tämä tuli tarpeeseen!
Eipäs kestä, mukava jos on iloa ja apua! Sama oli olo minullakin tämän maan kanssa... Monta uutta ja kiinnostavaa nimeä tuli vastaani.
Onpa hieno koonti, kiitos tästä! Troijan laulun olen joskus lukenut, se on ihan viihdyttävä ja siinä on kiinnostavaa juttua antiikin tarustoista ja historiasta. Atwoodin Penelopeia odottaa lukuhetkeään kirjahyllyssäni...
Noita antiikin Kreikan klassikoita olen lukenut paljon, mutta nykykirjailijoista vain Kazantzakisin Viimeisen kiusauksen; Kerro minulle Zorbas olisi kiva lukea joskus,
Moikka!
Tämä kirja ->
Antiikin taruja I: Aikojen alussa. Koonnut Arto Kivimäki. (Kuvat ja ulkoasu: Camilla Pentti. Helsinki: Teos, 2008.)
-> sisältää rujonkömpelön kykloopin miehisen tunnelmoinnin kukkasen, RUNON, toiveiden ihanalle naiselle.
Lukekaa ihmeessä!
Anu, Kivimäki on aivan velho näissä antiikin tarustojen kääntämisissä. Täytyypä vilkaista, kiitos vinkistä! :D
Lähetä kommentti